• toinen käsi

ISOÄITIENI PERINTÖ I

Päivitetty: touko 6

Tykkään ajatuksesta, että olen pieni osa perheeni ja sukuni ketjua. Vaikka olen omaa tilaa tarvitseva individualisti, olen myös suuresti perhe-ihminen. Sain inspiraation pohtia omia isoäitejäni ja mitä olen heiltä saanut elämääni - myös tyylin kannalta.



Kuva sängystä, jossa on ryppyinen sinivalkokukallinen peitto, oranssivalkoinen viltti ja vihreäkukallinen tyyny. Taustalla seinä, jossa vanhaa tapettia.
Tämä sänky kutsuu päikkäreille. Isoisoäitini talosta otettu kuva.


Sain tutustua kumpaankin rakkaaseen, rakastavaiseen, maanläheiseen ja kaikin puolin ihanaan isoäitiini. Toinen heistä asui Unkarissa, toinen Suomessa. Surullista on, että heistä kumpikaan ei ole enään täällä, ja ikävä iskee joka päivä. Näen näissä kahdessa naisessa paljon samaa; sisukkaita maanläheisiä puutarhanlaittajia, jotka olivat löytäneet paikkansa tässä kaikkeudessa. Kummatkin olivat sota-aikoja kokeneina ja entisessä maailmassa eläneinä oppineet olemaan säästeliäitä ja konstikkaita. Kummatkin olivat myös aina tyylikkäitä, mutta käytännönläheisiä pukeutumisessaan.


Minulla liittyy Unkariin liittyy paljon muistoja. Se oli lapsuuteni kesäparatiisi isoine pihoineen ja nurmikon sadettimineen. Söin keitettyjä maisseja ja olin huoleton. Pihan tuoksu on jossain huonon muistini lokeroissa oudon selvä. Sisällä talossa kaikki oli vuosi toisensa jälkeen ennallaan; samat kalusteet, keittiönpyyhkeet ja kaappien herkut (ne tosin täydentyivät). Nukuimme aina vanhoissa, 60-luvun happoisissa kukkakuosisissa lakanoissa. Nämä pussilakanat ovat nykystandardeihin aivan liian lyhyitä ja tyynynpäälliset perinteistä unkarilaista jättikokoa. Juuri noihin lakanoihin liittyy vahva muisto tunteesta, kun saavuimme viettämään kesää isoäidin luokse - nyt olemme perillä.



Kuvassa lähikuva punasävyisestä retrotyynyliinasta, vihreästä viltistä ja pinkistä retropyyhkeestä.
Kukallinen tyynynpäällinen on juuri se the lakana, josta puhun.


Isoäitini Unkarissa pukeutui sisustusta myötäillen aina samoihin vaatteisiin. Ajattelin joskus, miten ihailtavan ekologinen ihiminen hän tietämättään olikaan. Sen lisäksi, että hän käytti kaikkea omistamaansa pitkään, hän valmisti ja kasvatti ruokaansa itse, korjasi, uudelleenkäytti ja kierrätti paljon. Muistan erityisesti yhden sinivalkoisen polvipituisen hameen ja keltaisen t-paidan, jotka hän laittoi siistimpiin tilaisuuksiin päälle. Paidan kaulus oli huolella korjattu, ja se oli aina silitetty. Pihahommissa hän saattoi viipottaa pantteribikineissään tai jossain muussa hellevaatteessaan. Kengät olivat melkein aina ruskeat, nahkaiset, korolliset, edestä nyöritettävät nilkkurit. Talvisin, kun hän matkusti Suomeen viettämään kanssamme joulua, oli hänellä aina sama talvitakki, muistaakseni kelsiturkki.


Suurin oppi, mitä koen saaneeni, on omaisuudestaan huolen pitäminen. Jos joku menee rikki, se korjataan, eikä osteta heti uutta. Myös se määrä, mitä omistaa, kannattaa olla harkittu. Isoäitini oli käytännönläheinen nainen ja varmasti tiedosti hyvin, mitä hän todellisuudessa käytti ja tarvitsi ja mikä oli turhaa. Tähän liittyen arvostan myös johdonmukaista tyyliä, joka on kestävä ja toimiva, mikä mahdollistaa samojen vaatteiden vuosista toiseen käyttämisen. Tähän pisteeseen en ole vielä itse pääsyt, tuskin haluankaan päästä. Mutta arvostan sitä, ja haluan soveltaa tätä ajatusta omaan vaatekaappiini tavallani. Myös olennaiseen keskittyminen, kuten puutarhan hoitoon, ystävien näkemiseen ja lukemiseen on hurjan paljon järkevämpi laittaa aikaansa kuin vaikka identiteettikriiseihin, nettikauppojen selailuun tai somen tyhjänpäiväiseen rullaamiseen.



Ylhäältäpäin otettu kuva kädestäni ja kirjasta, jota luen (Marilynne Robinsonin Gilead). Minulla on päällä harmaa kollari ja farkut ja olen peittäytynyt vihreään vilttiin. Punakuvioinen retrotyynynpäällinen näkyy kuvan nurkassa.
Muistan aina lukeneeni kesäisin paljon. Kuvassa luen juuri Marilynne Robinsonin Glieadia.

Kuvissa näkyvistä vanhoista kukallisista tyynynpäällisistä ja pussilakanoista haluaisin tehdä jotain, kuten kimonon tai mekon. Se olisi tapa uudelleenkäyttää mahdottoman kokoisia lakanoita ja pitää se ihana muisto lapsuuden ja nuoruuden vuosistani isoäitini kanssa. Pussilakanoiden säilyttäminen myös vaikka torkkupeittona olisi yksi mahdollisuus. Pandemian takia en ole perheeni kanssa pystynyt matkustamaan Unkariin, mutta odotan, että se päivä koittaisi pian.



Ylhäältäpäin otettu kuva jaloistani ja patterista. Patterin päällä kuivuu keittiöpyyhkeitä. Päälläni on harmaa kollari, mustat legginssit ja tohvelit. Lattia on mosaiikkimainen koostuen valkoisista, tiilenvärisistä ja turkooseista paloista.
Nämä keittiöpyyhket, tämä lattia... Kuin suoraan lapsuudestani.